Kukaan ei halua mennessä minulle

Ei siksi, että olisin niin vastenmielinen, en usko sitä eikä se ole totta, vaan siksi, ettei kukaan halua hymyillä minulle. Olen ollut jo pitkään kaikille vain ilmaa. Vasta nyt olen uskaltanut yrittää puhua asioistani, kun kaverini ovat kehottaneet minua tekemään niin ja sanoneet että kuuntelevat. Lauseet, joita laihduttaja ei halua kuulla: “Ei sinun tarvitse laihduttaa, miksi ihmeessä olet dieetillä?” ”Mikset ole sillä samalla dieetillä, joka sopi minulle niin hyvin?” ”Etkö jo yrittänyt laihduttaa viime vuonna?” ”Miksi syöt tuota, etkö ole dieetillä?” ”Kuinka paljon olet pudottanut tähän mennessä?” Antaisin ensimmäiselle, joka jotain ehdottaisi, mutta ulkonäkö suojelee. Olen niin ruma, ettei minua kukaan halua :/ Asia on valitettavasti ihan totta, en ole hoikka enkä nätti - kauneutta ei löydy muualta kuin ehkä sydämestä ajoittain. Vuosikausia selibaatissa vastoin omaa tahtoaan syö naista. En tiedä, kauanko enää jaksan tätä. Tavaran omistaminen vain tavaran omistamisen vuoksi ei anna minulle mitään. Omistaminen on lähinnä hidaste ja harmi. ... kun se sinne parin tunnin viiveellä tulee. Tähän mennessä pisin jakso on kestänyt tunnin ja 47 minuuttia. ... Jos kukaan ei halua maksaa tavarasta mitään, rahallista arvoa ei ole. Sinisten Hannu Heiskanen ei halua järkyttää kanssaihmisiä ja pysyy siksi poissa lauluhommista. Musiikista hän kuitenkin nauttii ja kuuntelee pääsääntöisesti iskelmä-musiikkia. Saman puolueen Teija Savolainen-Lipponen ei myöskään välitä astua estradille laulun merkeissä, mutta lempimusiikkinsa hän osaa nimetä. Minulle ratkaisu sisänsä sopii = omaa aikaa (toisin kuin avoliiton aikana, jolloin pyöritin arkea), mutta lapsi sanoo usein että ei halua isän luo. Harvemmin asiasta tulee valtavaa riitaa (joskus kumminkin), mutta melkein joka kerta hän ainakin mainitsee asiasta ja sanoo, että tulee äitiä ikävä ja että kai sinä haet minut sieltä pois. Ne ovat sitten edenneet Hankoon, jossa minulle todettiin 10.10.2014 että minua ei tulla kuuntelemaan eikä uskomaan vaan toimintamalli toteutetaan Hämeenlinnan vaatimusten pohjalta. Jo kolme vuotta ennen varsinaista eroamme olin jo lähdössä ensi kerran avioliitostamme. Olin tuohon mennessä hakenut apua miehen väkivaltaisuuteen ... Kukaan ei ota yhteyttä, tuntuu kuin mut olisi aivan unohdettu, tai olen mitätön kaikille, kukaan ei halua seuraani Ei Kukaan Auta Lyrics: Välillä vaan tuntuu ettei kukaan musta välitä / Mut on turha täristä, ei sillä tuska häviä / Jotenki must tuntuu aina ettei musta. ”Sanoin kiusaamisesta aikuisille, mutta kukaan ei puuttunut siihen kunnolla. Sanottiin vain yleisesti, että ketään ei saa lyödä. Minulle jäi tunne, että kukaan ei puolusta minua.” Lopulta Liisa oli niin hermoraunio, että itki, kun häntä tökkäsi. Ala-asteen kolmannella luokalla fyysinen kiusaaminen loppui. Alkoi henkinen kiusaaminen. Translations of the phrase ENTERPRISE WANTS from english to finnish and examples of the use of 'ENTERPRISE WANTS' in a sentence with their translations: The enterprise wants to know the reason we...

/Ihan pirun pitkä avautuminen. Vakava mutta saa vitsailla.

2019.09.08 07:48 lowresolutionnick /Ihan pirun pitkä avautuminen. Vakava mutta saa vitsailla.

Muiden avautumisista insipiroituteena ajattelin itsekkin avautua. Jotkut yksityiskohdat on muutettuja identiteettini suojaamiseksi.
Kaikki ei rakasta äitejään. Itsellä se on joku säälin, katkeruuden ja välittämisen muoto. Antakaa vähän avaan: Synnyin perheeseen jossa isä oli saatananmoinen autisti mutta fiksu ja äiti taas pirun tyhmä mutta hyvä sosiaalisilta taidoiltaan. Kaikki meni hyvin siihen asti kun äiti oli jättämässä isääni niin isä teki white collar-rikoksen ja sai siitä massia itelleen niin paljon että sai äitini jäämään. Olin tässä vaiheessa viisivuotias. Noh, tämä ratkaisu kesti jonkun pari vuotta ja äiti oli rahojen käyttämisen jälkeen taas jättämässä isääni. Isänihän teki uudestaan samantyyppisen rikoksen ja jäi kiinni, joutu linnaan ja äiti jätti hänet.
Tästä alkoi sitten äitini nuoruuspyöritys. Ensimmäiseksi vietiin jonnekkin Lapin perukoille meidät ja meitä oli tässä vaiheessa se kolme lasta. Uusi puoli-isäni ei tykännyt minusta yhtään ja pyöritteli minua ollessani ihan lapsi. Kai äiti sanoi jotain vastaan mutta oli liian tyhmä ja heikko sellaiseen. Tähän aikaan sisältyy väkivaltaa ja jonkun verran seksuaalista hyväksikäyttöä.
Tätä ei kuitenkaan kuin pari vuotta jatkunut. Siirryimme tästä Etelä-Suomeen uuden puoli-isän luokse. Tämä oli oikein kunnollinen työssäkäyvä kundi mutta äitini repi hänen psyykkeen pirstaleiksi parin vuoden aikana mitä olimme siellä. Äitini jätteli vuokria maksamatta ja kaikkea muuta omituista, jolloin tämä puoli-isä alkoi vetää viinaa kaksin käsin. Eipä mennyt kauaakaan, kun äiti taas sanomatta mitään oli ottanut muuttoauton ja lähdimme ennenkuin hän oli tullut työstä.
Palasimme kotikaupunkiini ja tässä vaiheessa aloin jo ensimmäisellä luokalla olemaan poissa koulusta koska äitini ei tiennyt edes missä lapset menee kouluun. Eipä aikaakaan kun uudet miehet alkoivat taas pyörimään äitillä ja aloitin taas koulun. Jonkun verran kiusattiin uutena lapsena koulussa mutta näin jälkeenpäin voin sanoa että oli itsessä hyvin paljon vikaa tuossa. Tai minkä verran lapsessa nyt voi olla vikaa vanhempiensa jälkeen. Tässä vaiheessa biologinen isäni oli vapautunut vankilasta ja oli eronnut sen ulkomaalaisesta vaimostaan. Tappoi itsensä. Aika vähän muistikuvia näistä vuosista. En kai ollut melkein koko lukuvuonna koulussa ja pääsimme vihdoin sosiaaliviranomaisille. Pitkä prosessi kun kävin perheterapiassa sen puoli vuotta. Kerroin kaiken ja sanoin että haluan pois äitini luota. Kukaan näistä naisista ei ottanut minua tosissaan. Tässä vaiheessa aloin itsekkin jo puhua itsemurhasta. Eikä kukaan ottanut tosissaan.
Mikään ei muuttunut, lähdettiin uuteen asuntoon ja uuteen puoli-isään. Tämä mies oli oikea alkoholisti. Sain jonkun verran kouppaus välineitä uudessa koulussa kun löysin kavereita mutta olin vieläkin hyvin omituinen. Ruokaa ei ollut talossa tarpeeksi tässä vaiheessa kuudelle lapselle. Ostin itselleni mummolta ja vaarilta saamoilla rahalla leipää ja maitoa itselleni jota annoin joskus veljilleni. Ruokaa oli vain vanhemmilleni ja heidän uusille lapsilleen. Tätä ei jatkunut taas hirveän pitkään vaan lähdimme taas asuntoon kun äitini ja alkoholisti-mies olivat saaneet itselleen häädön. Onneksi he erosivat samalla.
Tämän jälkeen kukaan julkinen tai yksityinen ei enää halunnut äitiäni loisimaan omiin kämppiinsä vaan lähdettiin maalle asumaan. Uusi koulu, uudet kasvot taas. Nyt yritettiin taas vähän kiusata mutta olin aika kovettunut tässä vaiheessa ja parin paini kerran jälkeen kukaan ei uudestaan yrittänyt. Tosin ei kiinnostanut enää olla tässä koulussa vaan aloin käymään kotikaupungissani asti koulussa. Koska tässä vaiheessa tein juuri niinkuin itse halusin. Ylä-aste meni juuri niinkuin kaikilla yhteiskunnan alasakilla. Aloin lintsaamaan, vetää kaljaa ja tupakoimaan. Tässä vaiheessä äiti löysi taas uuden miehen ja uusi muutto. Tällä kertaa menimme jonnekkin hevonvitunperseeseen mökkiin jossa ei ollu edes vessaa. Rotat juoksi seinien välissä. Tämä herra oli lestadiolainen ja se näkyi kyllä. Koko paikassa ei saanut olla televisiota paitsi videoita varten (=pornoa koska osasin tiirikoida ikivanhat lukot). Samainen puoli-isä kielti minua menemästä lukioon koska siellä olevat ihmiset ei tee oikeita töitä. Päätös joka tulee kummittelemaan minua vielä.
Tässä vaiheessa mittani oli täysin täynnä ja olin sitä verta paljon saanut mielenlujuutta että karkasin kotoani. Menin mummoni ja vaarini luokse ja nekin oli katsonut meininkiä niin että jotain pitäisi tehdä. Mutta niiden oma lapsi oli tappanut itsensä niin eivät enää uskoneet itseensä. Äitini yritti manipuloida minua takaisin pari kertaa mutta olin koko lapsuuteni katsellut sitä että mikään temppu ei enää minuun tehonnut. Veljeni sai käännytettyä kuitenkin isovanhempiani kohtaan johon päästään vielä. Palasin vanhaan kouluuni ja kaikki meni juuri niinkuin olettaisi. Poltin vähän tupakkaa, join ja juoksin tyttöjen perässä mutta kun menin kotiin niin joku välitti. Se oli kivaa vaikka minua ärsytti. Pelattiin joka ilta vaarin kanssa shakkia ja juteltiin.
Tämän jälkeen lähdin ammattikouluun ja muutin ensimmäistä kertaa omilleni kaverini kanssa. Oli aikamoista juomista koko homma. Olin oppinut koko elämäni lintsaamaan ja näinhän se sitten lopulta meni. Onneksi tuli kutsunnat ja jouduin inttiin. Alkuperäinen suunnitelma oli päästä puolella vuodella mutta lopulta pakotettiin AUK ja siitä sitten RUK. Opetti paljon ja tulin ihan uutena miehenä takaisin. Elämäni vielä hienoin muisto tulla vänrikin nappuloiden kanssa ylennyksestä ja vaari tuli vastaan niin ylpeänä. Hän oli joutunut tulemaan kasarmille koska olin unohtanut siviilikengät, tottakai.
Laitoin elämäni kuntoon, hommasin muijan ja aloin tekemään jotain hanttiraksahommia. Tästä aina ylenin aina vain eteenpäin ja lopulta pääsin eurooppaan isoon teknologiayhtiöön töihin. Tässä vaiheessa vaarini oli joutunut sairaalaan. Kerettiin vielä yksi puhelu tekemään ennenkuin hän kuoli jossa viimeisenä sanoina sanoin äijälle että rakastan sitä. Varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta sitten ihan lapsuuden. Se oli varmaan kovin paikka siihen mennessä.
Siirryin takaisin kotikaupunkiini kun sain työtarjouksen teknologia firmalta siellä. Elämä oli hyvää ja aloin opiskelemaan samalla lääketiedettä töiden ohessa. Yritin pari kertaa lääkikseen enkä päässyt sisälle. Tässä vaiheessa aloitin oikeasti hyvän parisuhteen jossa tuntui että tuon kanssa menen naimisiin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan; saamme uuden pomon ja se alkaa tekemään töistämme aina vain vaikeampia. En ole tottunut elämäni aikana olemaan hiljaa tollaisissa tilanteissa, avaan suuni pariin otteeseen. Joudun uusien pomojen silmätikuksi ja alkavat tosissaan hiillostamaan minua pihalle. Saattoivat joskus esimerkiksi soittaa työterveyteen ettei minulla ole asiaa sinne tai nuhdella minua kaikkien kuullen. En taivu.
Keksivät lopulta syyn irtisanoa työsuhteeni ilman varoitusta ja vien asian liittoon. Tässä kuitenkin kestää vuosia. Vaivun masennukseen ja otan painoa. Yritän uudestaan lääkikseen ilman tulosta ja asiat alkaa olla todella huonosti. Ainoa hyvä parisuhteeni loppuu. Joudun muuttamaan kaverin luokse koska en edes pysty etsimään itselleni kämppää. Otan lisää painoa ja öisin kun en saa nukuttua alan googlettelemaan tapoja kuinka tappaa itseni helposti.
Tätä jatkuu pari vuotta, yritän parhaani mukaan lukea vieläkin lääkikseen tuloksetta. Ammattikoulun todistuksella, kiitti äiti. Tässä vaiheessa alkoi usko ruveta loppumaan kaikkeen mutta eräs kaveri ketä olin auttanut ja oli muuttunu hipiksi tarjosi psilobiinisieniä. Olin lukenut niistä ja ajattelin että mikäs tässä konkurssissa. Auttoivat, näin kauniita ja hirveitä asioita mutta loppui itsemurhan ajatteleminen.
Olin asunut veljeni kanssa samassa kämpässä mutta nyt hän päätti puukottaa minua selkään ja irtisanoi oman sopimuksensa niin että jouduin maksamaan koko vuokran yksin ja jouduin muuttamaan omaan autooni. Sisaruksista sen verran että kaikilla on enemmän tai vähemmän mielenterveysongelmia, mutta oman ainoan biologisen veljen kanssa ei olla puhuttu 10 vuoteen koska vaarini kuoleman jälkeen alkoi sen muistoa paskomaan.
En jäänyt kuitenkaan kodittomaksi mutta asiat nyt olivat semiperseellään vieläkin. Kaveri tarjosi uudestaan sieniä. Se oli sellainen kokemus että en voi sitä kuvailla. Laihdutin 20 kiloa ja aloin lukemaan tosissaan pääsykokeisiin, ja pääsin lääkikseen. Tämän jälkeen jouduin vihdoin oikeuteen tästä työtaistelusta. Yritys mitä oli vastassa oli yksi maailman isoimpia firmoja ja lakiedustus oli Suomen kovinta. Voitin.
Aloitin koulun ja tein syksyn aikana 50 opintopistettä. Elämällä on kuitenkin toisia suunnitelmia. Mummoni joutuu sairaalaan ja alkaa olemaan todella huonossa kunnossa. Käyn katsomassa opintojen ja töiden ohessa viikottain. Viimeinen kun näen niin puhutaan monta tuntia ja pidän häntä sylissä, pyytää että lasken hänet makaamaan ja kuolee siihen.
Vajoan. Mikään ei tunnu enää miltää. Kaikki ihmiset ketkä on olleet minulle tärkeitä ovat kuolleet. Lopetan kursseilla käymisen. Yöt menee taas itsemurhaa ajatellessa. Soitan kaverille että voitko hommata minulle taas sieniä.
Nyt on pari viikkoa siitä kun kävin. Oli erittäin kaunis trippi ja aloin taas laihduttaamaan, ehkä löydän taas sen elämän kipinän mutta en halua enää kuolla. Nyt olen jo vanha mies mutta kohta kouluun takaisin ja ehkä se elämä tästä :)
Kiitos kun luit.
TLDR: Kukaan ei puuttunut äitini ääliömäiseen käytökseen joka tuhosi kaikkien hänen lastensa elämän enemmän tai vähemmän. Itsemurhan ajatteliminen ja siitä sienillä ylitsepääseminen. Ehkä poistan kun tulen liian tietoiseksi tästä.
submitted by lowresolutionnick to Suomi [link] [comments]


2019.08.06 12:08 anopinjakkara 26v täysin yhteiskunnasta syrjäytynyt, Kela ei myönnä psykoterapiaa vaikka päälläni seisoisin. Tarvitsen apua.

Hei ärSuomi. Kirjoitan tänne, koska en parempaakaan paikkaa keksi Internetissä.
Olen kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa koko pienen ikäni (26 v). Nykyään lisänä on diagnosoitu PTSD ja dissosiaatiohäiriö. En ole koskaan ollut missään töissä. Olen täysin työkyvytön, en pysty huolehtimaan edes arkisista asioistani kotona. En ole valmistunut mistään sitten ysiluokan; olen yrittänyt erityisammattikouluja, mutta tuen puute vaivaa siellä(kin). Tällä hetkellä käynyt iltalukiota 2,5v ajan huonoin tuloksin. En saa käytyä kokonaisia kursseja, käytyä kokeessa tai käytyä paikan päällä ylipäätään. E-lukio on iltalukiota haastavampi, sitäkin kokeiltu. Olen autistinen ja tuen puute on asia, joka estää minua tekemästä normaaleja asioita.
Olen ollut mt-kuntoutuksessa, mt-hoitajalla käynyt 5+ vuotta, säännöllinen kontakti psykiatriin on. Kelan perus psykoterapia käytetty 3v, jonka jälkeen omakustanteisena psykoterapiassa nyt 2 vuotta sinnitellyt. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, joten säästöjä ei ole enää pennin hyrrää, koska terapiakulut. Olen hakenut Kelalta vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta (psykoterapia) yli kaksi vuotta (hakukertoja alkaa olla 10 tai yli) ja hylkäyksestä on valitettu korkeimpaan asteeseen, mistä hylky myös (käsittely kesti 8kk). Eilen tuli viimeisin hylky, koska en ole "tarpeeksi huonossa kunnossa". Terapian saamisen edellytys on vaikeudet arjessa, koulussa tai työssä. Mitään noista en pysty enää hoitamaan, mutta olen silti liian terve Kelan mielestä. Minulla ei ole enää rahaa maksaa yhtääkään terapiaistuntoa, eikä paikallaisella mielenterveystoimistolla ole yhtäkään terapeuttia olemassa.
En tiedä enää mitä tehdä. Kolmet lääkärinlausunnot tältä vuotta puoltavat minun tarvitsevan terapiaa HETI, jotta toimintakykyni pysyisi edes tällä tasolla ja pystyisin opiskelemaan hiljalleen. Valtio ja Kela vain "säästävät" rahaa tällä hetkellä, eihän tässä ole mistään muusta kiinni. Perusteet terapiaan minulla täyttyvät 100%, mutta Kela on nyt päättänyt, Soten pelossa, että mitään ei enää anneta. Sotea ei tule, mitäs nyt? Ei siltikään anneta mitään. Hoitotuki hylättynä viimeiset ~3v, jolla pystyisin rahoittamaan terapiaani osin, auttamaan itseäni ja pitämään yllä opiskelukykyäni.
Minulta on estetty mahdollisuus elämään, jossa voisin opiskella ja tulla työkykyiseksi yksilöksi. Kaikki keinot on yritetty tähän mennessä. Minua on kehoitettu muuttamaan pois tästä kaupungista, jos muualla olisi jotain palvelua, johon vielä pääsisin. Kela-asia ei tosin muutu paikkakuntaa vaihtamalla, eikä minulla ole resursseja muuttaa kauas toiselle paikkakunnalle.
Tuntuu, että minua tämä valtio ei enää halua tänne. Olisi halvempaa ja parempi, jos tappaisin itseni. Tuntuu, että minua ajetaan siihen. Elän kotini vankina, koska minulla ei ole enää voimavaroja auttaa itseäni tai rahaa ostaa terapiaa. Psykiatrinen päivystys on myös täysi vitsi. Sieltäkään he eivät pysty minulle pitkäaikaista tukea tai terapiaa antamaan (tai siis lainkaan mitään terapiaa tai siihen viittaavaa), kehoitetaan menemään kotiin, jos ei ole aktiivisesti tappamassa itseään.
Varmaan aika moni lukija täällä(kin) lukee tämän ja ajattelee, että helvetti mikä luuseri. 26v täysin työkyvytön, mielisairas, kouluja käymätön eikä tehny elämällään mitään. No, se on totuus. Kovin moni ei tätä minusta tiedä ja halusin kirjoittaa tarinani jonnekkin. Vihaan valtion siivellä elämistä. Vihaan sitä, että minulla ei ole ystäviä jäljellä enää yhtään. Kukaan ei jaksa ihmistä, joka on masentunut vuodesta toiseen ja jonka asiat menevät vuosi vuodelta huonommin. Joskus jaksan vielä esittää iloista ja sen rooliasun mielellään vedänkin kasvojeni ylle, kun olen ihmisten ilmoilla. Ex-ystävät tietävät tilanteeni, kaverit luulevat minun olevan iloinen höpöttäjä. On niin vitun rankkaa, ettei ole ketään tai mitään paikkaa, jossa oikeasti puhua. Tarvitsen psykoterapiaa enemmän kuin koskaan ennen, koska henkisesti olen niin pahassa paikassa. Normi juttelu jollekkin ei enää auta. Mt- ja kriisipäivystysnumerot jne., eivät auta, koska eivät pysty tekemään asian eteen mitään, jotta saisin tarvitsemaani hoitoa.
Mutta oikeasti, en enää jaksa elää.
Kiitos että luit tänne asti. Katkeruus ja viha valtiota kohtaan alkavat olla niin suuret, että varmaan lopetan päiväni ihan sen takia että minulle ei minkäänlaista apua ole täällä saatavilla eikä minulla ole resursseja kuten perhettä, seurustelusuhdetta tai ystäviä, jotka voisivat ja jaksaisivat auttaa mitenkään. Olen täysin yksin & ilman apua & ilman toivoa paremmasta. En halua enää elää yksin ilman apua. Minulla ei ole enää voimavaroja hakea terapiaa, kun Kelalta kolahtaa postilaatikkoon kirje, että hakemus on hylätty. Sieltä on päätetty, että minulle ei terapiaa enää anneta.
En usko, että täältä löytyy kaltaistani ihmistä, mutta jos Sinulla on samanlainen tarina, olisin kiitollinen, jos voisimme jutella.
submitted by anopinjakkara to Suomi [link] [comments]


2018.10.16 23:28 poisheitto182 Hukassa opiskelussa, opintojen viivästymisen selittäminen Kelalle

edit: kiitos kaikille vastauksista, olen jo selannut amkin terveydenhuollon palvelut läpi ja tässä katon mihin alan ensimmäiseksi ottaa yhteyttä, varmaan nyt ensimmäiseksi opoon ja sitten lääkäriin katsomaan tuleeko sieltä jotain diagnoosia masennukseen tai ahdistukseen. Olen myös erittäin helpottunut, että tähän mennessä kaikki on ollut sitä mieltä, että nyt on tauko koulusta paikallaan, koska jos vastaukset olisi olleet "ei kannata lopettaa" niin varmaan ahdistus olisi vaan pahentunut, mutta nyt on tietyllä tavalla helpottunut olo, tuntuu, että kyllä tämä vielä tästä. ​
**Jos et halua lukea syitä miksi tilanne on mikä on, voit siirtyä alas ja vastata vain kysymyksiini, mutta ehkä oikeita neuvoja on vaikeaa antaa jos et lue selitystä tilanteestani**

Olen yrittänyt tämän postauksen kirjoittaa jo monta kertaa, mutta on vaikea saada mitään järkevää kokonaisuutta, vaikea selittää ulkopuolisille asioita mihin ei itselläkään ole vastausta. Tässä on kuitenkin tilanteeni:
2016 valmistuin lukiosta ylioppilaaksi ja seuraavana syksynä hain ammattikorkeakouluun ja pääsin läpi.
21v opiskelija ammattikorkeakoulussa, opiskelen ICT insinööriksi.




Toisena vuonna opinnot meni penkin alle ja nyt joudun tämän vuoden jatkamaan toisen vuoden opiskelijana, vaikka olen kolmatta vuotta tässä koulussa.

Sain 40 opintopistettä viime vuonna, mutta käytin 60 op edestä opintotukikuukausia.

Tilanne on kuitenkin vielä huonompi, koska on muutama kurssi mistä pääsin läpi, mutta en oppinut mitään koska menin sieltä mistä aita on matalin ja esim. kopsasin kaverin tehtävät ja sanoin itselleni että opiskelen sitten myöhemmin asiat mutta eihän siinä tullut mitään opiskeltua. Ja nämä ovat myös niitä tärkeitä kursseja esim WWW-ohjelmoinnista pääsin läpi vaikka javascriptiä en osaa yhtään koodata.

Miksi näin tapahtui, sen haluaa tietää Kela, te ja myös itsekkin, mutta tuntuu että en oikein osaa itsekään sanoa miten näin kävi, muutakun että ongelmat vaan kasaantui ja pahenivat varsinkin oman mielen sisällä.

Todellisuus on, että lukion jälkeen en ollut vielä valmis tähän kouluun, olisin halunnut ottaa välivuoden juuri siksi että voisin korjata oman terveydentilani, koska epäilin, että näitä ongelmia voisi ilmetä koska tiesin että oma fyysinen ja mielenterveydellinen tilani ei ollut kohdallaan. Kuitenkin sain tyydyttävän yo todistuksen ja noin 7 keskiarvon kursseista, pääsin heti seuraavana syksynä ammattikorkeakouluun. Yliopistoihin en hakenut koska en ole ikinä opetellut opiskelemaan ja yliopistojen pääsykokeisiin lukeminen kuulosti ylitsepääsemättömältä, ja sain matematiikasta A:n YO-kirjoituksissa. Olisin pystynyt varmasti parempaankin.

Suurin syy ongelmiini on lihavuuteni, ja siitä on tullut monia uusia ongelmia, mitkä on vaikuttanut todella paljon mielentilaani, ja myös rajoittanut minua paljon. En ole tottunut tekemään töitä vaan viimeiset 2 vuotta olen mennyt sieltä mistä aita on matalin ja päivät on kuluneet instant gratification addiktioilla. Minulla on usein sosiaalista ahdistusta, vaikka olenkin sosiaalinen ihminen (tykkään käydä festareilla, bileissä hyvässä seurassa). Kaupassakin käyminen on välillä työmaa, koska keho ja mieli vaan taistelee vitusti vastaan, tulee hiki, jokapaikka kutiaa, tuntuu kuin jokainen vastaantulija tarkkailee jokaista liikettäni. Joinain päivinä taas on ihan normaali olo. Minulla ei ole yhtään kavereita opiskelukaupungissani ja vietän 90% ajastani kuukaudessa yksin. Minulla ei ole ikinä ollut tyttöystävää, enkä ikinä ole kokenut että kukaan tyttö tykkäisi minusta.

En ole ikinä oppinut opiskelemaan kunnolla vaan yläaste ja lukio meni läpi sillä että kävi tunneilla ja hiukan selaili kirjaa ennen koetta. (olen 7 oppilas)
Olen kuullut kuinka jotkut sanovat lukeneensa pääsykokeisiin monia tunteja päivässä, tämä kuulostaa ihan mahdottomalta minulle kun tottunut siihen max tuntiin kerrallaan ja harvoin.

Amkissa jatkoin samalla linjalla, tai jopa vielä huonommalla ja asiat alkoivat mennä päin vittua nopeasti, samaan aikaan masennus lihavuudesta, yksinäisyydestä, ja eristäytyneisyydestä alkoi pahentua. Välillä menee viikkoja suht normaalilla ololla, mutta on ollut myös välillä semmoisia kuukausia missä olen itkenyt joka päivä. Itsetuhoiset ajatukset ovat alkaneet ilmestymään, en ole oikeasti harkinnut itsemurhaa enkä aijo harkita, mutta sen ajatteleminen tuntuu joskus kivalta, kun tuntuu että jokasuunnassa on umpikuja. Siksi onkin tuntunut, että olen epäonnistunut jo kaikessa Lihavuuteni on ollut addiktio ruokaan, ihankuin muutkin addiktiot esim tupakkaan, huumeisiin tai alkoholiin. Olen ruoalla paennut todellisuutta ja kokenut sitä hetkellistä hyvää oloa, jo usean vuoden ajan.
Tiedän kuitenkin, että pystyn tämän addiktion voittamaan, vaikka se ei vielä olekkaan tapahtunut muutakuin välillä hetkellisesti. Tuntuu, että olen yrittänyt keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, mutta ei mihinkään kunnolla. Lopputulos on se, että lähes päivittäin ajatuksissani koen masennusta, syyllisyyttä, vihaa ja epätoivoa. Olen vain alkanut viivyttelemään tärkeissäkin asioissa, esim kesälläkin sain viivyteltyä kesäkurssin sivulle kirjautumista, kun vihdoin tein sen sanottiin minulle että minut on poistettu kurssilta koska en ollut kirjautunut ensimmäiseen 3 viikkoon. Todella monen asian olen saanut kustua procrastinoimalla niinkauan kunnes on myöhäistä. Viivyttelin harjoittelupaikan etsimistä, en saanut, viivyttelin kesätyön etsimistä, en saanut. Varmaan moni ajattelee, että täytyy olla vitun tyhmä että tekee noin, ja niin tarvii ja itsekkään en tiedä mitä ajatella, nään kun seinät kaatuu hiljaa ympärilläni mutta en reagoi, elän denialissa niinkauan kunnes tapahtuu jotain kunnon paskaa mikä aiheuttaa niitä kuukausia milloin tekee mieli itkeä päivittäin.
En osaa selittää tekojani teille koskan en osaa selittää niitä itsellenikään. Vielä vaikeampi on siis yrittää selittää niitä Kelalle. Välillä tuntuu ikävältä kun tuntuu ettei ketään välitä minusta, välillä taas haluaisi ettei ketään välittäisi, ettei vanhemmat kyselisi kuulumisia ja tekisin juuri sen mikä tuntuu itsestä 100% oikealta eikä tarvisi välittää kenenkään mielipiteistä (Tiedän, ettei tarvitse, mutta helpommin sanottu kuin tehty, ei ole helppoa sanoa vanhemmille että haluaa lopettaa koulun koska on vain niin saatanan tyhmä ja kussut omat asiat)


No, se miksi lähin kirjoittamaan tästä on se että sain kelalta kirjeen postissa missä käsketään selvittämään miksi opinnot ovat viivästyneet (40 op viime vuonna, mutta käytin 60op edestä tukikuukausia)


Tiesin kyllä että tulee joku kirje, luulin vain että joutuisin maksamaan takaisin ylimääräiset tuet, mutta kirjeessä lukikin että jos syy siihen että opinnot ei ole edistynyt ei miellytä kelaa, niin menetän opintotukeni
1.1.2019 alkaen.

Olen miettinyt että pitäisikö vain lopettaa koulu tähän väliin ja hoitaa itseni kuntoon, jotta voi sitten opiskella ja olla se ihminen ketä haluankin olla. Mutta en tiedä miten se tapahtuisi käytännössä, pitäisikö minun hakea uusiksi
tähän kouluun sitten kun olen valmis? Tarviiko minun tehdä kaikki kurssit uusiksi jos lopetan nyt, vai säilyykö ne. Entä onkohan minun paljon vaikeampaa päästä sisään kouluun kun en olisi enää vastavalmistunut, huolettaa sekin että jos
koulut painottaa yhä enemmän pääsykokeissa yo todistusta ja lukioarvosanoja.


**Ne itse kysymykset**
Vaihtoehtoni ovat siis

Jatkan tässä koulussa (Tänä vuonna minulla tulee myös vain 40 op koska teen vain edellisen vuoden rästikursseja, joten en kyllä voisi joka kuukaudelle ottaa opintotukea..)
Ja jos minulta otetaan opintotuki pois niin mielenkiinto opiskella on vielä pienempi, milloin edes saisin opintotuen takaisin jos se otetaan pois?




Toinen vaihtoehto minkä itse näkisin oikeaksi minulle, eli lopettaa tämä koulu tähän, ja ottaa vaikka vuosi taukoa ja keskittyä vain oman hyvinvointini korjaamiseen. En myöskään ole aivan varma onko tämä se oikea ala minulle. Mutta varmasti osasyy miksi olen alkanut epäilemään valintaani on koska opiskelu on tuntunut mahdottomalta. Ekan vuoden kävin kuitenkin ihan hyvin mielin ennenkuin koodauksen taso vaikeutui.

Pitäisi tosiaan kelalle antaa selitys opintojen viivästymisestä, mitä minun kannattaisi sanoa? En ole siis käynyt lääkärissä koskaan masennuksen tai ahdistuksen takia koska en ole ajatellut että sieltä tarvitsisin mitään.

Ei taida mennä oma tilanteeni "vaikeasta elämäntilanteesta" varsinkaan ilman lääkärin todistusta masennuksesta, minun pitää palauttaa selvitys 18.10 joten ei ole aikaa myöskään mitää todistusta käydä hakemassa enkä tiedä
saisinko sellaista edes valehtelematta. Suuri syy kuitenkin opintojen viivästykseeni on että en vain ole yrittänyt.

Kela kysyy myös, jatkuuko ongelma, ja ei se kyllä ole mihinkään muuttunut, muutakuin että voin päättää yrittää opiskella tosissaan, mutta en edes tiedä onko motivaationi tällä hetkellä sitä että pystyisin tosissaan keskittymään opiskeluun.

Osaako kukaan sanoa kannattaisiko minun hakea jotain lääkettä masennukseen/ahdistukseen?Olen ajatellut että turhaan mitään lääkkeitä haen kun tiedän kuitenkin miten saan itseni tuntemaan paremmalta, mutta tuntuu myös että ongelmian korjaaminen on vaikeampaa kun on huonossa tilassa.
Blink-182:n Stockholm Syndromen sanoitukset tuntuu kolahtavan itseeni vähän liiankin hyvin:
"I'm so lost I'm barely here I wish I could explain myself But words escape me"
Kiitos kaikille ketkä tämän luki tai vastasi kysymyksiini.

submitted by poisheitto182 to Suomi [link] [comments]


Herran Pelko (David Wilkerson) Vuoden se kestää (I Give It a Year) -traileri Onko YAHUSHUA(Jeesus Kristus) Herrasi? - Profetia 121 (Amightywind.com) YAHUSHUA (Jeesus) ei voi olla VAIN Vapahtajasi! - Profetia myös sielunkumppaneille (Mukana audio) 2020 PROFETIA: 'Punaisenmeren ihme' tarvitaan jälleen – niin kuin vuonna 2016! Mari Rantanen persut : tälläkin hetkellä valtio laittaa 3 miljoonaa euroa päivittäin kehitysapuun CAGE-kasvatti Aleksi Toivonen solmi ONE Championship-huippusopimuksen! JAMK University of Applied Sciences - YouTube Tie syvempään Jumalan tuntemiseen

Tuntuu ettei kukaan välitä minusta ei välitä kukaan eikä ...

  1. Herran Pelko (David Wilkerson)
  2. Vuoden se kestää (I Give It a Year) -traileri
  3. Onko YAHUSHUA(Jeesus Kristus) Herrasi? - Profetia 121 (Amightywind.com)
  4. YAHUSHUA (Jeesus) ei voi olla VAIN Vapahtajasi! - Profetia myös sielunkumppaneille (Mukana audio)
  5. 2020 PROFETIA: 'Punaisenmeren ihme' tarvitaan jälleen – niin kuin vuonna 2016!
  6. Mari Rantanen persut : tälläkin hetkellä valtio laittaa 3 miljoonaa euroa päivittäin kehitysapuun
  7. CAGE-kasvatti Aleksi Toivonen solmi ONE Championship-huippusopimuksen!
  8. JAMK University of Applied Sciences - YouTube
  9. Tie syvempään Jumalan tuntemiseen
  10. [FIN+CC] Ordinary Finnish CS:GO server - YouTube

Heillä ei ole epäilystä siitä, että sinä kuulut MINULLE. He ovat tunteneet sinun käsivarsiesi halaavan heitä, ja sinä olet tuntenut heidän halaavan sinua. ... tavalla, jolla kukaan ... Mari Rantanen perussuomalaiset 9.6.2020 Arvoisa puhemies! Tässä kun on tätä keskustelua kuunnellut, niin ei kyllä välillä erota, ketkä tässä salissa istuvat hallituksessa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kumppanisi elinikäisen oppimisen polulla. Tarjoamme monipuolisia vaihtoehtoja suorittaa ammattikorkeakoulututkinto, syventää... 'ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Herraa' 'Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.' 'Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan ... English description? no Laudalla törmäsin lankaan jossa mainittiin tämä serveri ja adminit joilla tuntuu olevan pahan luokan peppukipeys tai autismi. Aluksi ... Kukaan muu ei voinut tehdä sitä hänen puolestaan. ... Anna minulle lihasydän, YAHUSHUA.' ... Aion siis soittaa rakkaalle sielunkumppanillesi juuri nyt enkä halua edes lopettaa puhelua hänen ... MINULLA ei ole merkintää, kunhan sanotte 'anna minulle anteeksi' ja tarkoitatte sitä ja teette parannuksen ja käännytte pois siitä pahuudesta. Lakatkaa olemasta lapsia ja sanomasta: 'Haluan ... - Cage tarjosi minulle uskomattoman tilaisuuden edistää uraani ja esitellä itseni kunnolla suomalaiselle vapaaottelukansalle. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta Onelle ja koko Cagen väelle. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä kumpikaan heistä ei halua olla se, joka antaa ensimmäisenä periksi, mutta vieläkö he voivat jatkaa yhdessä? Vuoden se kestää alkaa siitä, mihin ... Minulle oli ilmeistä, että sanalla oli voimakas vaikutus. ... He täyttivät pyyntöni. Kukaan ei huutanut, mutta he lähtivät ulos nyyhkyttäen ja huoaten, niin että kuulimme nyyhkytyksensä ...